033 3 keinoa päästä ”jumista” eteenpäin

 

Tässä jaksossa annan 3 vinkkiä siihen, miten pääset eteenpäin tilanteesta, jossa tuntuu, että et saa mitään aikaan. Miten pääset liikkeelle? Miten saat bisnekset taas käyntiin? Asiat rullaamaan? Palataan perusasioiden äärelle ja tutkitaan, teetkö oikeasti nyt sitä, mitä sydämesi haluaa. Jos nimittäin et kuuntele sydämesi ääntä, voi olla että innostusta ei synny. Kuuntele jaksosta lisää!

 

 

 

 

Jos et halua kuunnella, voit lukea pääpiirteissään tässä, (jaksossa hieman eri sanoin ja lopussa meditaatio):

 

 

Tässä jaksossa annan sulle kolme vinkkiä siihen, miten pääset jumista eteenpäin. Kuten otsikko sanoo. Mikä siis on jumi?

Jumitus. Lamaannus. Ylitsepääsemätön pattitilanne. Se on varmasti ainakin näinä aikoina tullut tutuksi monelle.

Itsellenikin.

Se on se tunne, ettei saa mitään aikaan. Ei pysty tarttumaan asioihin. Niitä on liikaa tai ne vaativat sellaista energiaa, mitä itsellä ei juuri nyt ole.

Tiedät, että sulla on pitkä lista tekemättömiä asioita, tili tyhjenemässä ja myyntiä pitäisi tehdä. Kotisivuja päivittää. Julkaista yrityksen somekanavassa… Mutta et vain saa aloitettua.

Päivät kuluu sohvalla tuijottamassa seinää, juot kahvia, käyt kävelyllä, meditoit, joogaat, soitat kaverille, selaat somea, tarkistat sähköpostit… ja yhtäkkiä päivä onkin jo mennyt. Kuulostaako tutulta?

Jos kuulostaa, niin et ole yksin. Tässä ajassa on jotain, mikä jumittaa. Ehkä me kaikki ollaan just nyt niin voimakkaassa henkisen kehityksen prosessissa tai ikuisesti jatkuvat rajoitukset, epävarmuus, pelot, pitävät meitä lamaannuksessa. Tai molempia.

Erityisesti, jos sua on nyt rajoituksilla estetty tekemästä töitäsi, järjestämästä tilaisuuksia, niin on tosi ymmärrettävää, jos olet lamaantunut.

Ihan kuin odottaisi jotain. Tuntuuko susta siltä. Että sä vaan odotat jotain tapahtuvaksi, mutta et tiedä mitä. Mun täytyy sanoa että musta tuntuu siltä. Että jotain on tulossa, vaikken tiedä mitä. Innostunut olen ja positiivinen, mutta toki maailman tilanteen epävarmuus vaikuttaa.

Ja toisaalta pysähtyminen tässä kohtaa onkin tosi ok.

On ihan mahtavaa ottaa aikaa itselle, miettiä mitä oikeasti haluaa tässä elämässä tehdä.

On hyvä välillä antaa asioiden olla ja ottaa aikaa vain lepäämiseen, prosessointiin, asioiden käsittelyyn.

Mutta toisaalta… jos yrityksen haluaa pitää pystyssä ja tulovirrat käynnissä, täytyy välillä tehdä töitäkin.

Miten sitten hommista saisi kiinni?

No ihan ensin, vaikka sun täytyisi tehdä uudet suunnitelmat kerran viikossa, tai useammin, niin tee ne. Ota tyhjä paperi ja kynä ja kirjoita ylös kaikki mitä teet. Joko elämänpuun muodossa, tai lohkoen eri elämän osa-alueita omiin bokseihin.

Kirjoita siis ylös kaikki mitä sulla on ajatuksissa, työn alla, tekemättä, mitä haluaisit tehdä.

Ja kun saat kaiken kirjoitettua, mieti mikä näistä innostaa sua just nyt kaikista eniten.

Ei ole tärkeintä että teet sen mikä olisi juuri nyt tärkeintä, kunhan teet jotain.

Energia täytyy saada liikkeelle.

Eli valitse joku asia, joka tekee sinut iloiseksi. Mikä hykerryttää. Mitä sun sisäinen lapsi oikeasti haluaa tehdä.

Se mikä sua saattaa jumittaa, on paikallaan seisovat energiat. Jos sun listassa on jotain, mitä et halua tehdä ja mitkä voit oikeasti jättää tekemättä, niin mieti jos voisit jättää ne kokonaan pois. Tai jos siellä on jotain, mitä voit teettää muilla, niin tee se.

Aiemmin, muutama vuosi sitten, ohjaisin sinua siirtämään tehtäviä kalenteriisi, varaamaan niille aikaa. Ja voit toki tehdä senkin, jos siltä tuntuu. Mutta tiedän, että tämä ei välttämättä kaikilla onnistu.

No koska kyse on jumissa jumittuneista energioista, on nyt tavoitteena saada ne liikkeelle.

Yksi asia, mikä saattaa aiheuttaa jumittumista, on sotkuinen koti. Tai sotkuinen työtila. Molemmat kuitenkin vaikuttavat sinuun, joten ota ainakin yksi kokonainen päivä siivoamiseen. Ota tavoitteeksi saada pois näkyvistä kaikki sellainen, mikä aiheuttaa hälyä. Tyhjä tila inspiroi. Siellä on energioilla tilaa. Ajatuksillesi tulee enemmän tilaa.

Pöly on yksi asia, joka saa energiat tilassa jumittumaan, joten siivoa nurkkia myöten. Lopuksi voit vielä laittaa energiat liikkeelle polttamalla salviaa huoneessa, ikkunat auki.

Mä tiedän että nää on nyt vähän erikoisia vinkkejä tällaisessa bisnespodcastissa, mutta kyse on sun henkisestä hyvinvoinnista yrittäjänä. Että saat energiat liikkeelle niin elämässä kuin työssäsi.

No kolmas juttu on sitten tehtävien, tekemisen, ja tilojen puhdistuksen lisäksi sinä itse.

Miten energiat liikkuvat sinussa?

Liikutko itse? Käytkö ulkona, luonnossa? Liikkuuko sun kehossa elinvoima, fyysinen ja energeettinen? Toimiiko vatsa? Heh, kaikki tämä vaikuttaa siihen, missä kunnossa sä itse olet, ja jaksatko. Onko sussa liikkuvaa vai jumittunutta energiaa.

Mieti siis mitä teet itsellesi. Mitä syöt, miten hoidat itseäsi. Juotko riittävästi vettä? Nukutko riittävästi?

Eli nyt palattiin ihan perusasioiden äärelle.

Energioiden pitäisi siis liikkua kaikilla tasoilla. Sun kehossa, sun elintilassa, siis kotona ja toimistolla, ja sun mielessä. Ajatukset on energiaa, ja jos ne on jumissa, niin ei ole mikään ihme, jos ei saa aikaan mitään.

Sun pitää opettaa itseäsi ehkä ihan uudestaan aikaansaamiseen. Ja siksi kehotinkin alussa sua ottamaan kiinni siitä kaikista kivoimmasta tehtävästä, joka sun listalla on. Ja jos et listannut mitään kivaa, niin palaapa siihen. Mieti, mitä sun sisäinen lapsi haluaisi nyt tehdä. Mikä tekisi sen, eli sinut, iloiseksi juuri nyt?

Äläkä välitä jos se ei nyt liity bisnekseen ja töihin, jotka sun mielessä polttelee. Aloita tästä ja sitten siirryt haastavampiin asioihin.

Se vanha sanonta, ensin työ ja sitten leikki, ei nyt enää päde. Kyse on energioista ja niiden liikkelle saamisesta.

Ja kun sä pääset töihin kiinni nämä kaikki kolme asiaa toteutettuasi, niin mieti, onko se mitä sä teet oikeasti sitä mitä sä haluat tehdä.

Kaikista helpointa menettää motivaatio töihin on silloin, kun ei tee oikeasti sitä, mitä haluaisi tehdä.

Eli kuuntele sun sydäntä. Mitä osaa sun yrittämisessä se rakastaa, ja mitä ei. Keskity vain siihen, mitä rakastat tehdä. Silloin Universumi palkitsee sut innostuksella ja inspiraatiolla, tekemisen ilolla ja palolla.

Mieti sun palveluissa minkälaisia asiakkuuksia rakastat, ja mitkä on hankalia. Tiedätkö, sun ei ole pakko tehdä niitä hankalia. Sä voi jättää ne niille, joiden mielestä ne ei ole hankalia. Keskity niihin asiakkaisiin, joiden kanssa on ilo tehdä töitä.

Mä tein tän itse vuonna 2015. Tajusin, että haluan keskittyä tekemään töitä vain yrittäjien kanssa. En isojen yritysten. Se oli todella tärkeä päätös, sillä juuri silloin 2014 vuoden lopulla olin päättänyt jotain ihan muuta. Ajattelin silloin, että nyt on aika laajentaa mainostoimistotoimintaa ja hankkia isompia asiakkuuksia, isoja yrityksiä, joilta voisi laskuttaa enemmän.

2015 alussa tajusin, että ei se ole mun juttu. Ja se päätös vapautti ihan valtavasti energiaa. Silloin päätin myös, että henkilökohtainen face-to-face tai puhelinmyynti ei ole mun juttu ja mun pitää keskittyä markkinoimaan verkossa. Silloin päätin perustaa Bisneskoulun ja siirtyä kokonaan digibisnekseen.

Elämä on valintoja. Ja sulla on vapaus valita. Kun sä rajaat sun palveluiden kohderyhmää niihin ihanimpiin ihmisiin ja keskityt auttamaan heitä, erikoistut heidän auttamiseen, niin sä olet oikealla tiellä.

Kun sä löydät sen sun oman intohimon, mihin haluat erikoistua, mihin haluat fokusoida, niin sä pääset taas eteenpäin.

Yksi isoin syy loppuunpalamiselle, ja näin myös jumille, voi olla se, että ei voi puhua omaa totuuttaan. Jos on jotain, mitä sä et mielestäsi voi netissä sanoa, niin mieti jos kuitenkin rohkaistuisit sanomaan. Itse olen huomannut, että joka ikinen ulostulo, paljastus, mielipiteen ilmaisu, arvomaailman rajaus, jokainen vapauttaa aina energiaa ja vie eteenpäin.

Se että sä voit toimia sun sydämen mukaan, on ihan mieletön voimavara. Silloin sä pääset yhteyteen sun oman voiman kanssa ja se vahvistuu.

Mutta kerrataanpa nyt loppuun.

  1. Oksenna ajatuksesi jotenkin lokeroiden eri elämänalueita paperille. Kynä siirtää ajatukset talteen ja sun ei tarvitse kantaa niitä mielessäsi. Valitse jokin kiva helppo asia, joka tuo energiaa, ei vie sitä, listaltasi ja toteuta se.
  2. Puhdista sun ympäristö. Tyhjä puhdas tila tuo inspiraatiota ja saa energiat liikkeelle.
  3. Laita kehossasi energiat liikkeelle, käy ulkona, juo paljon vettä ja syö ruokaa, joka saa aineenvaihdunnan liikkeelle.

Ja sitten mieti, mitä sun työssä sun sydän oikeasti haluaa tehdä.

Jos haluat tehdä sen nyt heti, niin sulje silmäsi ja käännä ajatuksesi sisäänpäin. Tehdään ihan lyhyt harjoitus. (Meditaatio podcastissa)

 

 

PS. Jos haluat minulta shamanistisen energiahoidon ”jumien” poistamiseen, energian virtaamisen parantamiseen, voit katsoa (tai oikeammin kuunnella) sen Youtubessa tästä >>