Anja Kadziolka

030 Miten minusta tuli shamaani?

posted in: Bisneskoulu | 0
Jaa tästä, kiitos!
Share on Facebook
Facebook
Share on LinkedIn
Linkedin
Tweet about this on Twitter
Twitter

 

 

Tuntuu hurjalta kirjoittaa tällainen otsikko, tai kutsua itseäni shamaaniksi, mutta en keksinyt mitään pätevää kiertoilmaisua. Tämähän lopulta on se, mistä on kyse. Henkinen herääminen, henkinen kasvu, henkiselle polulle lähteminen.. kaikki tuntui kovin epämääräiseltä. Ja pidän siitä että asiat sanotaan suoraan, konkreettisesti. Kiertely aiheuttaa vain epävarmuutta, epäselvyyttä. Lisäksi jos olisin laittanut otsikkoon “herääminen”, olisi voinut tulla mielikuva siitä että olisin liittynyt johonkin lahkoon tai “tullut uskoon” (mitä se tarkoittaakaan). Siitä ei nimittäin ole kyse.

 

Tässä podcast-jaksossa kerron, mitä minulle on viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut. Miksi kerron sen?

 

Siksi, että jos en kerro, en saa kerrottua mitään muutakaan. Koko kevään olen ollut jumissa, koska en ole voinut puhua siitä asiasta, joka juuri nyt minulle on kaikkein tärkeintä. Podcast on seisonut tyhjillään, samoin Youtube ja muut somekanavat.

 

Se mitä elämässäni on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana, on mullistanut elämäni. Joten työn tekeminen ei vain ole ollut mahdollista.

 

Isoimman muutoskriisin keskellä harkitsin jopa Bisneskoulusta luopumista. Että antaisin toiminnan jollekin toiselle ja muuttaisin itse mökkiin keskelle erämaata ja eristäytyisin kaikesta…

 

Sain siihen tilaisuuden, mutta en tehnyt sitä. Ymmärsin, että minun on tarkoitus puhua aitousmarkkinoinnista vielä enemmän. Se on todella tärkeää, ei vain minulle vaan jokaiselle yrittäjälle ja toisaalta koko yhteiskunnalle.

 

Ja se liittyy paljon ihmisten hyvinvointiin. Kun kaikki vaan lopettaisivat pelien pelaamisen, olisivat aitoja omia itsejään, maailma olisi niin paljon parempi paikka. Mutta ei tässä siitä enempää. Tilaa ilmainen koulutus sivun yläpalkista, jos haluat tietää enemmän.

 

Tässä jaksossa kerron siis pääpiirteissään, mitä tapahtui. Miten viime syksynä löysin rakkauden itseäni kohtaan ja miten loppuvuodesta käynnistyi “kundalini awakening”, tai henkinen herääminen. Ja miten se johti siihen, että löysin todellisen itseni, kyvyn parantaa muita ja itseäni.

 

Mietin todella pitkään sitä, alanko tehdä työtä shamaanina “salaa”, kulissien takaa, englanniksi, nimimerkillä… mutta päädyin kuitenkin tekemään sen täysin avoimesti, omalla nimelläni. Ja siksi aitouden ja aitousmarkkinoinnin nimissä, haluan kertoa siitä nyt myös Bisneskoulussa.

 

Tiedän, että tämä on liikaa joillekin. Että tarinani voi herättää monenlaisia tunteita. Miten kehtaan nimetä itseni jo näin alussa shamaaniksi? Miten voin kertoa julkisesti jotain näin henkilökohtaista..? Enkö pelkää että menetän asiakkaita? Menetän uskottavuuteni?

 

Riskejä on tietysti monenlaisia. Tiedostan ne, mutta olen valmis ottamaan ne, jos vaihtoehtona olisi piileskely. Esiin tuleminen tässä asiassa on tuntunut vain ja ainoastaan todella hyvältä. Vapauttavalta. Voin olla täysin oma itseni, puhua asioista, jotka ovat minulle tärkeimpiä. Voi olla, että “heimoni” muuttuu ympärilläni, mutta sille en voi mitään.

 

Tällä hetkellä olen henkisesti sellaisessa paikassa, etten välitä mitä ihmiset ajattelevat. Mikä on täysin eri tilanne kuin keväällä, jolloin pidin tämän muutoksen visusti piilossa ja vain muutamien lähimpien tiedossa. Enää en edes muista miksi. Mutta sekin meni ohi. Juuri nyt tärkeintä minulle on se, että voin puhua omaa totuuttani, ja olla täysillä sitä mitä oikeasti olen.

 

Minulla on vahva luotto siihen, että kaikki järjestyy parhaimman mukaan. Mitä ikinä tapahtuu, se on tarkoitus tapahtua. Luotan siihen ohjaukseen, jota tähänkin mennessä olen universumilta, korkeimmalta, henkioppailta saanut. Luotan intuitiooni ja siihen, että kun teen sitä mikä tuntuu hyvältä, se on oikein.

 

Mutta kuuntele jaksosta tarinani tarkemmin. Ja laita viestiä, jos sinulla on kysyttävää tai haluat jakaa oman tarinasi. Kiitos että luit tämän, ja kuuntelet jakson. Ihanaa kesän jatkoa! <3

 

Jos haluat lukea lisää, kurkista uudella sivustolla palautteita >>

Jaa tästä, kiitos!
Share on Facebook
Facebook
Share on LinkedIn
Linkedin
Tweet about this on Twitter
Twitter

Mitä ajattelet?

kommentti