Mistä kuvia verkkosivuille – 5 vinkkiä

 

Koska käytämme paljon aikaa ja ajatusta tekstisisällön tuottamiseen verkkosivuillemme, jää kuvien etsiminen helposti vähemmälle huomiolle. Kuitenkin pitäisi muistaa, että kuvat kertovat enemmän, kuin sanat, jotka kirjoitimme!

 

Suomalainen luennoitsija on perinteisesti kuiva ja monotoninen. Sisältö voi olla puhdasta kultaa, mutta jos ulosanti on unettavaa tai pahimmillaan jopa vaivaantunutta, ei viesti vain mene perille. Kerran olin koulutuksessa, jossa yhdysvaltalainen puhuja puhui muistaakseni mainonnasta. Vaikka asiasisältöä ei esityksessä välttämättä ollut paljon, niin esitystapa sai ihmiset vaatimaan encorea.

 

Encorea. Siis luennolle!

 

Esiintyjä, jolta vaadittiin encorea, käytti suurta liekkien kuvaa esityksessään. En muista, mistä hän tarkalleen ottaen puhui, mutta muistan liekit. Mieti sitä.

 

Ajattele siis verkkosivujasi luentona, jossa yrität pitää yleisösi hereillä. Kyllä, asiasi on tärkeää, mutta koita silti olla ymmärtäväinen. Ihmiset vain eivät ehdi tai jaksa keskittyä pitkiin kappaleisiin. Monotoniseen puheeseen.

 

kuvia verkkosivuilleMe vilkuilemme artikkelit läpi. Kaipaamme niissä viihdykettä, herätystä, mielipiteitä, kärjistyksiä ja sitä, että tunteitamme kuohutetaan! Erityisesti siis silloin, jos et kirjoita jostain voimakkaasta mielipiteestäsi, ovat kuvat todella tärkeitä.

 

Kuvat keskeyttävät monotonisen puhetulvamme ja antavat lukijalle hetken aikaa sulatella lukemaansa. Kuvien kautta lukija voi siirtää ajatukset hetkeksi pois asiasta, jotta siihen olisi taas helpompi palata.

 

Mielenkiintoista on, että mitä kuivempi asia, sitä vähemmän kuvia tekstissä usein on käytetty. Kun asia pitäisi olla juuri toisin päin. Mutta minkälaisia kuvia verkkosivuille sitten pitäisi etsiä, ja mistä?

 

1. Kuvia Instagramista

kuvia verkkosivuille
Minä meikattuna ja valmiina kuvauksiin. Instagram

Oletko mukana Instagramissa? Mitä jos ajattelisit niin, että pyrit jakamaan noin 5 kuvaa viikon aikana Instagramissa ja viikon kuluttua käytät kuvia blogissasi?

 

Kuvien ei tarvitse olla pelkkiä selfieitä, vaan voit miettiä, mitä asioita arvostat, eli mitä arvoja yritykselläsi on ja minkälaiset kuvat kertovat tarinaa toiminnastasi. Sinulle arkipäiväiset maisemat ja työympäristö varmasti kiinnostavat asiakkaitasi.

 

2. Palkkaa kuvaaja päiväksi

Ammattikuvaajan palkkaaminen on vaivan arvoista. Palkkaa kuvaaja seuraksesi päiväksi (tai puoleksi) ja pyydä häntä ottamaan kuvia verkkosivuille joko sinun peruspäivästäsi tai sitten sinusta, työntekijöistäsi, kumppaneistasi ja toimitiloistasi. Verkkosivuilla vaakakuvat toimivat yleensä parhaiten, joten muista pyytää oikeanlaisia kuvia verkkosivuille!

 

Vaikka osaat pukeutua ja meikata, niin ammattilaisen palveluihin kannattaa panostaa. Kyllä, vaikka olisit mies!

 

Muista myös hyödyntää stylistin, meikkaajan ja kampaajan palveluita. Vaikka osaat pukeutua ja meikata, niin ammattilaisen palveluihin kannattaa panostaa. Kyllä, vaikka olisit mies! Mielestäni kuvaaja kannattaisi palkata noin kaksi kertaa vuodessa.

 

3. Tee grafiikkaa

kuvia verkkosivuilleKaiken graafisen materiaalin suunnitteluun ei tarvitse palkata graafikkoa. Verkossa on paljon ilmaisia palveluita, joissa voit tuottaa itse graafista aineistoa. Esimerkiksi Canva.com on aivan huippu. Käytän sitä itse koko ajan kuvien tekemiseen. Canvasta löydät edullisia kuvia ja valmiita pohjia kuvituskuvien suunnitteluun. Saat kuvista tunnistettavia yrityksesi kuvia kun lisäät niihin logosi ja käytät yrityksesi värejä.

 

4. Ota tai osta kuvia kuvapankeista

Kuvapankkikuvat ovat monesti pelastus. Ilmaisia kuvia löydät esimerkiksi morguefile.com-sivustolta ja edullisia maksullisia esim. Shutterstock.com-sivustolta. Muista kuitenkin, että kuvapankkikuvista tulee helposti teennäinen vaikutelma. Jos et löydä aidon oloisia ihmisiä, valitse kuvia, jotka kuvastavat jollain tavalla yrityksesi arvoja tai toimintaympäristöä. Kuvien avulla rakennat imagoasi, joten mieti, minkälaista tarinaa kuva kertoo?

 

5. Ota kuvia itse

kuvia verkkosivuilleKännykällä on helppo napsia kuvia milloin vain. Mieti työpäiväsi aikana, kun kuljet eri paikoissa, minkälaisia kuvia voisit käyttää kuvituskuvina verkkosivuillasi. Jos et halua kaikkia kuvia laittaa Instagramiin, siirrä kuvat suoraan tietokoneellesi jatkokäsittelyä varten. Tai jos otat kuvia muulla kuin kännykkäsi kameralla, esimerkiksi järjestelmäkameralla (jolla usein tulee toki parempia kuvia), käsittele kuvat ennen niiden lisäämistä kotisivuillesi.

 

Kuvia voit käsitellä esimerkiksi Picmonkey.comissa. Muokkaa kuvista pienempiä, oikean mallisia sivustollesi ja paranna kuvan laatua. Muista kuitenkin aina käsitellä kuvat, äläkä lisää niitä täysikokoisina sivustollesi, sillä se vaikuttaa sivustosi nopeuteen.

 

Toivottavasti tämä artikkeli innosti sinua jatkossa käyttämään runsaammin kuvia verkkosivuillasi. Panosta kuvien etsimiseen aikaa yhtä paljon, kuin tekstisi tuottamiseen. Kun käytät kuvia blogiartikkeleissasi ja teet niiden avulla tekstistä kevyemmän lukea, saat myös enemmän jakoja artikkeleillesi. Kokeile vaikka!

 

Tämän artikkelin kuvista kaksi on Instagram-tililtäni ja kolme ilmaisista kuvapankeista, joista yhden olen käsitellyt Canva.comissa.