Bisneskoulun kahvitunti

Tästä selvitään yhdessä, et ole yksin

posted in: Bisneskoulu | 0
Jaa tästä, kiitos!
Share on Facebook
Facebook
Share on LinkedIn
Linkedin
Tweet about this on Twitter
Twitter

 

Tässä jaksossa kerron kyselytutkimuksen tuloksista, miten yrittäjillä nyt menee. Ja lopuksi kerron mitä aion tehdä nyt auttaakseni.

Kuuntele jakso tästä:


Lataa jakso tästä

Ilmoittaudu mukaan (ilmaiseksi) Bisneskoulun Kahvitunnille >>

Jos et halua kuunnella, lue jakso:

Viime perjantaina istuin illalla myöhään vielä koneella mietiskelemässä ja yhtäkkiä sain päähäni kysyä sähköpostilistaltani, miten menee. Tein pikaisen 4 kysymyksen kyselyn Googlessa ja laitoin sen menemään puoli kahdeltatoista yöllä.

Veikkasin etten ole ainoa yrittäjä hereillä keskellä yötä. ja olinkin oikeassa.

Kyselyyn tuli tunnin sisällä 60 vastausta. Nyt vastaajia on reilu 200 (jos haluat osallistua, käy vastaamassa täällä)

Mikä on ihan mahtavaa tässä kyselyssä, on se, että vaikka yli puolelta tyhjeni kalenteri, niin reilusti yli puolet, siis 75% näkee tulevaisuuden positiivisena. Noin kolmannes on varma että selviää tästä ja 44 % jaksaa pitää yllä toivoa ja on uusia ideoita.

Mutta entä henkinen jaksaminen? Noin viidennes nauttii ajasta kotona, lähes puolella olo vaihtelee päivittäin, ovat huolissaan mutta jaksavat auttaa muita. Noin 32 % kertoo voimavarojensa olevan ehtymässä. 3% ilmoitti olevansa hädissään ja uupunut. Mikä on ihan ymmärrettävää.

No miksi tein tän kyselyn? Mietin nimittäin, minkälaisia aputoimia Bisneskoulu , toisinsanoen minä, voisin tarjota yrittäjille. Tein jo edullisen kurssin verkkokurssin rakentamisesta nopeasti, mutta pitäisikö jotain apua järjestää ilmaiseksi.

Haluaisin ja paljon ideoita olisi, mutta en ole varma riittävätkö resurssini.

Olen pyöritellyt ideaa ilmaisesta tsemppikanavasta, jossa useampi yrittäjä tekisi vaikka 3 videota ja jos yrittäjiä olisi 10 mukana, syntyisi jo kuukauden aineistot.

Mutta vaikka kuinka haluaisin tämän tehdä, luulen että omat voimavarani eivät nyt siihen riitä.

Kyselyssä sain valtavasti kysymyksiä ja toiveita siitä, minkälaista apua voisin tarjota, mutta yritän tehdä sen nyt ihan näiden peruskanavieni kautta. Eli tässä podcastissa, kannattaa kuunnella edellinenkin jakso, ja myös Youtube-videoissa ja somekanavillani.

Ja kuuntelen vastauksia, joita olen kyselyyn saanut.

Ihmiset ovat väsyneitä. Vaikka nukkuisivat riittävästi, tämä tilanne, epävarmuus, turvattomuus, ja niistä nouseva stressi väsyttävät. Ja se itsessään aiheuttaa sen, että mistään ei oikein saa kiinni.

Tunnustan että itselläni on sama tilanne juuri nyt.

Erityisesti kyselystä nousi esiin se tuska, joka nyt joka tuutista tulevista julkaisuista syntyy. Että pitäisi nyt käyttää hyväksi tämä tilanne. Nyt pitäisi siirtää palvelut verkkoon, myydä, pitää yllä hyvää fiilistä yrityksen somekanavilla, nauttia vapaa-ajasta, valmistautua aikaan, kun kriisi on ohi, mutta missä välissä, kun lapset ovat kotona, kun syö ateriansa seisaaltaan ja kaivaa taaperon suusta pikkukiviä.

Ja tämä on niin todellinen tilanne niin monesta meistä. Just nyt on oman riittämättömyyden maksimointitilanne. En riitä asiakkaille koska en saa aikaa lapsilta enkä löydä energiaa kummallekaan, koska olen sairaana, en riitä äitinä, en yrittäjänä, enkä myöskään itseni hoitajana. Kun arjen pyörittäminen vie kaiken ajan, ei omaa aikaa ole nimeksikään.

Paineita voi moni ottaa myös siitä, että nyt saa sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Mutta vaikka tilanne on tämä monella, niin olen todella yllättynyt ja ylpeä siitä, miten suuri osa kuitenkin oli optimistinen.

Ja tässä kohtaa haluan korostaa, että optimismi ja positiivisuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Se että näkee tulevaisuuden positiivisena, että asiat vielä järjestyvät, on yksi yrittäjyyden edellytys. Jos ei näkisi tulevaisuutta valoisana, ei voisi toimia yrittäjänä. Siinä ei olisi järkeä.

Mutta positiivisuus tässä tilanteessa voi olla vähän kiven takana. Erityisesti, jos on väsynyt. Siihen pystyykö olemaan positiivinen, vaikuttaa todella vahvasti se, tunteeko riittävänsä. Olenko tehnyt parhaani, olenko tehnyt riittävästi, kritisoisiko joku minua, jos paljastuisin. Mitä jos kertoisin somessa, miten arki oikeasti menee, sen sijaan että hehkuttaisin ihania asioita, joita lasten kanssa satunnaisesti tehdään, kuten leivotaan, käydään kävelyllä.

Mitä jos muut tietäisivät että vietän suuren osan päivästä maaten sängyssä tai sohvassa. Yrittäen tehdä töitä välillä koneella ja olemalla poissa lasten luota henkisesti. Voinko antaa itselleni anteeksi, jos en nyt tee kaikkea median tai koulun tai ystävien antamien suositusten mukaan? Mitä jos en nyt ehdi meditoida tai syödä terveellisesti? Mitä jos en käy ulkona moneen päivään? Mitä jos valvon pitkälle yli keskiyön ja nukun huonosti, onko minussa jotain vikaa? Olenko huono ihminen?

Nää on asioita, jotka itsellänikin pyörivät mielessä. Voinko hyväksyä sen, että en tee nyt mitään täydellisesti. Voinko ajatella positiivisesti itsestäni ja näin myös kaikesta mitä arjessani tapahtuu.

Että vaikka ruokana olisi epäterveellisiä ranskiksia ja pakastekalaa, niin ainakin sain jotain ruokaa pöytään.

Että vaikka makasin sängyssä ison osan päivästä, niin voisinko ajatella positiivisesti, että nyt saan levätä koska olen kipeänä. Että nyt saan sitä pitkään kaivattua lepoa.

Eli vaikka me nähdään tulevaisuus positiivisena, ollaan optimistisia ja tyytyväisiä elämäämme, iloisia, onnellisia, niin voi olla hetkiä, että ei voida hyväksyä sitä ettei nyt kaikki mennyt niinkuin strömsössä.

Just nyt riittää se että selviää. Että pysyy kotona, terveenä mahdollisimman pitkälle, että huolehtii siitä turvallisuudesta ja sitä kautta itsestään ja perheestä.

Tästä kaikesta huolimatta itse koen että tää on arvokasta pysähtymisen aikaa. Kun vaan osaa olla itselleen armollinen. Hyväksyä sen, että aika ei vaan riitä kaikkeen.

Ja vaikka mäkin täällä nyt toitotan että nyt on aika siirtää osaamisensa verkkoon, niin jos ei siltä nyt just tunnu, energia ei siihen riitä, niin älä ota siitä paineita. Tai siitä että pitäisi olla koko ajan somessa iloisena kriisistä huolimatta.

Eli se että nyt ei pääsekään viipottamaan töiden perässä, tarkoittaa kuitenkin sitä että meillä on enemmän aikaa olla päämme kanssa. Lapset varsinkin ovat hyviä jarruttamisessa, maan pinnalle palauttamisessa.

Vaikka arki voi nyt tuntua kaaokselta eikä voi sen vertaa keskittyä että kuulisi omat ajatuksensa, itsekin olen siis yksin kahden alakoululaisen kanssa, niin tässä tilanteessa on myös positiivisia vaikutuksia, vaikkei ne välttämättä heti kaikille näy.

Puhuin niistä jo edellisessä jaksossa, mutta tässä vielä yhteenvetona.

Eli nyt kun kriisi on päällä, resurssit vähissä, niin on pakko keskittyä niihin asioihin, jotka ovat tärkeimpiä. Nyt jos koskaan on siis pakko päättää, mitkä niitä asioita ovat.

Nyt on pakko rajata omaa toimintaansa ja löytää se fokus. Nyt ei ole siis aika rönsyilyyn vaan sen miettimiseen, mitkä on oikeasti niitä asioita, joita haluaa tehdä. Mitkä asiat vie itseä kohti sitä mihin tulevaisuudessa haluaa mennä?

Ja jos vanhat työt ei enää onnistu, niin niille joille se vanha työ on ollut vain leipätyö ja kiinnostus jossain uudessa, tämä voi olla tilaisuus nyt siirtyä sinne uuteen.

Nyt vaikka rahoitusta saa enimmäkseen uuden käynnistämiseen, ei välttämättä ole tarpeen käynnistää uutta. Ihan vain sen rahan takia. Se ei pitkällä tähtäimellä välttämättä kannata, tehdä jotain nyt vain tämän kriisitilanteen takia. Vaan jos rahoitusta saa niin käyttää se siihen ytimeen, jota haluaa kehittää entisestään. Ei siis rönsyillä sellaisiin asioihin, joita ei normaalisti tekisi. Ja joka ei jatkossa välttämättä kiinnosta. Ei tehdä paniikkiratkaisuja, hätiköidysti.

Eli älä tee mitään mikä ei vie sinua sinne mihin haluat mennä.

Se että nyt moni joutuu pois oravanpyörästä, jossa ehkä aiemmin oli, voi vaikuttaa siihen että mieleen nousee asioita joita oikeasti haluaisi tehdä. Nyt on siis aika ehkä olla tekemättä mitään ja kuunnella vaan itseä. Niitä asioita, joita esiin nousee.

Nnimesin tämän jakson “Tästä selvitään yhdessä, et ole yksin” ihan syystä. Olen miettinyt tosi paljon sitä miten voin auttaa parhaiten. Ja mihin omat voimavarani itse yrittäjänä ja yksinhuoltajana riittävät. Ja mitä nyt oikeasti tarvitaan. Maailmalla näkee kaikenlaisia tukiprojekteja, joissa autetaan yrityksiä kasvamaan ja kehittymään ja niissä kaikissa on hieno ajatus, mutta mitä jos ajatuksena on ettei nyt jaksa oikeasti tehdä mitään.

Jos nyt en yrittäisi saada sua tekemään mitään uutta, enkä lähtemään millekään kurssille. Tutkimuksessa toivottiin itselle aikaa, rahaa, koronan poistumista ja lapsille hoitajaa. Koska mitään näistä en pysty tarjoamaan, valitettavasti, enkä ole terapeutti ja kursseja minulla on jo tarjolla riittämiin,

Vaikka ideoita niissä riittäisi vaikka minkälaisia niin tässä mitä ajattelin että tehtäisiin. En pidä nyt sarjaa webinaareja, koulutuksia tai uusia kursseja, vaan päästän sut ääneen. Bisneskoulussa on mukana hyvin samanhenkistä porukkaa, optimistista, kannustavaa ja empaattista, mutta jotka itse kaipaisivat vähän tukea tähän tilanteeseen.

Koska en ole terapeutti, en voi järjestää ryhmäterapiaa, Joten päätin järjestää vertaistukiryhmän, joka tapaisi joka maanantai tästä hamaan tulevaisuuten, niin kauan kun pahin kriisi on ohi. Näin voin siis luvata, että et jää nyt yksin.

Eli tavattaisiin ihan kasvotusten etänä kahvilla. Missä jaetaan kokemuksia ja tarjotaan toisillemme vertaistukea? Se että pääsee puhumaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa, kuulemaan että ei ole yksin, ja sitähän nyt hoetaan, että et ole yksin, ja se on ihana kuulla, mutta mitä jos silti kuitenkin on yksin? Eli nyt mä sanon, että sä et ole yksin, meitä on paljon tässä samassa tilanteessa, joten tuu mukaan juttelemaan, iltapäiväkahville, meidän muiden kanssa. Tehdään tää kevyesti, mä autan sen minkä pystyn tässä keskustelussa, mutta päätarkoitus tässä on nyt se, että päästään juttelemaan, avautumaan. Mukaan mahtuu 100 kerrallaan, joten tilaa riittää.

Eli tämä vertaisryhmä Bisneskoulun Kahvitunti kokoontuisi Zoomissa joka maanantai klo 11 aikaan 40 min ajan. Voit puhua mutta pakko ei ole, voit myös vain kuunnella muiden hommien ohella. Tervetuloa mukaan <3

Jaa tästä, kiitos!
Share on Facebook
Facebook
Share on LinkedIn
Linkedin
Tweet about this on Twitter
Twitter

Mitä ajattelet?

kommentti