Miten sain kuntoon bisnekseni tärkeimmän osan – itseni?

posted in: Bisneskoulu | 0
Jaa tästä, kiitos!
Share on Facebook
Facebook
Share on LinkedIn
Linkedin
Tweet about this on Twitter
Twitter

 

Joskus me yrittäjät käyttäydymme, kuin olisimme yli-ihmisiä.

 

Hoidamme yritystä, kotia, perhettä, asiakkaita, työntekijöitä, verkostoamme, yhteiskuntaa, koko maailmaa… mutta emme riittävästi itseämme. Tiedän, sillä itse olen toiminut näin jo vuosia, kuten varmasti moni muukin yrittäjä.

 

Jo vuosien ajan olen nimittäin alitajuisesti uskonut, että pystyn mihin vain tahdonvoimalla. Kiinnittämättä sen kummemmin huomiota oman kehoni tarpeisiin. Pystyn pyörittämään arkea ja yritystä pienten lasten kanssa, pystyn nousemaan aamulla lyhyen yön jälkeen ja puskea päivän työt. Pystyn hallitsemaan itseäni ja aikaani niin, että ehdin kaiken.

 

Ja pitkään olen näin selvinnytkin.

 

Varmasti voisin jatkaa yhä samaa rataa, mutta elämä ei voi olla vain siitä ”selviämistä”. Kun väsymys alkaa toden teolla näkyä ja tuntua kehossa, vaikuttaa päätösten tekemiseen, mielialaan, nopeuteen ja keskittymiskykyyn, niin miten voi oikeasti tehdä mitään kunnolla, saati menestyä?

 

Olemmehan yrittäjinä yrityksemme tärkein voimavara. Hyvä fyysinen kunto vaikuttaa myös bisneksen kuntoon. Virkeinä teemme parempia päätöksiä, emme jää jumiin pikkuasioihin, ikäviin kommentteihin somessa tai muutamaan tilauksen peruutukseen. Kun olemme hyvässä kunnossa, olemme tuplasti tehokkaampia.

 

 

Tai, kun itse mietin asiaa. En oikeastaan halua olla VAIN hyvässä kunnossa, haluan olla HUIPPUkunnossa.

 

Lähdin siis tavoittelemaan jotain, mihin en koskaan uskonut pystyväni.

 

En ole koskaan ollut liikunnallinen tai ”reippaileva”. Itse asiassa, minut on totuttu näkemään ennemmin kakkulautasen tai kuohuviinilasin ääressä. Olen harrastanut liikuntaa satunnaisesti, ilman tavoitteita.

 

Lenkille lähteminen on aina ollut maailman vaikein asia, joka tehdään vain hädän edessä. Siis pelastuskeinona silloin, kun uupumus ja stressi meinaavat ottaa vallan. Vaikka sillä hetkellä nautin juoksemisesta, ei se ole koskaan ollut asia, jota odottaisin innolla.

 

Ennen kuin nyt.

 

Nyt en malta odottaa, että pääsisin juoksemaan. Minulla on urheiluvaatteita. Mittaan tuloksiani Sports Trackerin avulla. (Heh, tässä muuten kolme asiaa, joita en ikinä uskonut sanovani.)

 

Miten tässä näin kävi?

 

Kaikki alkoi Puolassa. Pitkän kesän ja pitkästä aikaa oikean loman jälkeen.

 

Löysin elokuussa itselleni personal trainerin. Puolalaisen yrittäjä-äidin, joka kertoi oman tarinansa kotisivullaan. Ja joka oli aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Tiesin, että tulisimme toimeen. Meillä oli jotain yhteistä.

 

Seuraavan vajaan neljän viikon aikana kävimme lenkillä kahdeksan kertaa. Aloitimme 3,5 kilometrin lenkeistä ja pääsimme yli viiteen kilometriin. Joka ikisellä kerralla en olisi mil-lään jak-sa-nut juosta koko matkaa, mutta valmentajani ei antanut minun luovuttaa. Jokaiselle kerralla olisin tarvinnut hieman enemmän aikaa henkisesti valmistautua juoksuun, edes lämmittelemällä, mutta valmentajani lähti juoksemaan, ja minun oli juostava perään.

 

 

joenvarsi

 

Kun olin siis ”raahautunut” juoksemaan kahdeksan kertaa, niin nyt teen sen itsenäisesti mielelläni. Osaan lähteä juoksemaan ilman viivyttelyä tai tekosyitä. Nyt järjestän juoksemiselle aikaa, vaikka sitä ei olisi.

 

cannotJo kahdeksan juoksukerran jälkeen juoksemisesta oli siis muodostunut tapa. Jalat vaativat päästä juoksemaan! Olin myös ylpeä kehityksestäni ja siitä, että nyt olin matkalla kohti suurempaa tavoitetta, kuin mitä ikinä olisin uskaltanut haaveilla. Kunnon kohoamisen sivuvaikutuksena oli muutamien senttien katoaminen vyötäröltä ja energisempi mieli. Ja tietysti entistä tehokkaampi töiden toteutusvauhti!

 

Ilman tätä kokemusta en osaisi unelmoida juoksevani pidempään kuin viisi kilometriä. Itse asiassa alkuvuodesta pistinkin tavoitteekseni tälle vuodelle juosta viisi kilometriä. Tähän mennessä olen juossut jo kymmenen. Nyt kun tiedän, että pystyn kehittymään, on motivaatio ja nälkä sitäkin suurempi.

 

Muutama kuukausi sitten en olisi nimittäin voinut kuvitellakaan tekeväni, mitä nyt olen tehnyt: ilmoittauduin puolimaratoniin. Siis reilun 21 kilometrin juoksutapahtumaan, johon osallistuu noin 8000 juoksijaa ympäri maailman. Ja siis minä. Puolimaratoniin. En ole koskaan osallistunut edes naisten kymppiin!

 

 

En ikinä olisi nähnyt itseäni tuossa porukassa, jos en olisi aloittanut jostain. Sen sijaan, että ylittäisin suorituskykyni työnteossa, aion ylittää itseni liikunnassa ja saada näin lisää suorituskykyä. Haaste on huikea, mutta uskon, että pystyn tähän. Enkä malta odottaa miltä maailma ja bisnes ensi keväänä, huippukuntoisena näyttää!

 

 

Jaa tästä, kiitos!
Share on Facebook
Facebook
Share on LinkedIn
Linkedin
Tweet about this on Twitter
Twitter

Mitä ajattelet?

kommentti